
Vietimme mukavan viikonlopun Ylöjärvellä ystäviemme ja heidän tyttäriensä synttäritohinoissa. Ilma lauhtui nollakelistä plusasteiksi ja kuinka ollakaan kotiuduttuamme talon katolta oli tullut lumet rytinällä alas. Mitä siitä oli seurannut? Katto ja räystäät paikoillaan ONNEKSI (viime vuonna räystäät tulivat takapihan puolelta alas), mutta terassille voimme sanoa heiheit, sillä yksi terassinkaiteista oli kaatunut lumikuorman alle. Tuosta en, täytyy myöntää, ole kyllä yhtään harmissani, sillä jo viime kesänä mieheni alkoi suunnitella terassinlaajennusta, joten nyt se on sitten väistämättä edessä :)


Että tällaiset talvikelit sitten tällä erää - ei kovin houkuttelevat tuolle hiihtolomalaiselle. Ulkojään sijaan täytyy turvautua huomenna jäähallin yleisöluisteluvuoroon, onneksi sellainen on olemassa!
No johan on lumikasa...! Pitäisikös tässä nyt harmitella vai onnitella tulevasta uudesta terassista :) Meillä Jukka kulutti tunnin katolla ja kaksi kolaten pudottamiaan lumia pihasta pois - meni kuulemma 2300 kaloria! Ja mulla salilla vaan 700.. hyötyliikunta siis olisi kannattanut enemmän :)
VastaaPoistaKiitos käynnistä, nähdään taas toivottavasti pian!!
Paas onnitellen vaan, ihan positiivista tuo terassin hajoaminen ;) Lunta tulee koko ajan vaan lisää, mä EN KESTÄ.
VastaaPoista