...Suvituuli kun oksissa soittaa,
linnut ilmoille laulunsa suo.
linnut ilmoille laulunsa suo.
Kukat kauniit taas puhkeaa kukkaan,
kesä kaiken sen tullessaan tuo.
Näin valssi tää meille nyt kaikaa,
on päivämme onnellinen
ja luonto on puhjennut kukkaan,
ja luonto on puhjennut kukkaan,
kun alkaa tää tie yhteinen...
Siitä tuli eilen kolmetoista vuotta, kun
minä ja mieheni sanoimme
tahdon.
Hääpäivämme oli sään puolesta yhtä kaunis kuin eilinenkin.
Miten sitä aika voikaan rientää niin nopeasti,
että tuosta tosiaankin on jo kolmetoista vuotta
vaikka se tuntuu ihan äsken tapahtuneen.
Kuvaajamme ikuisti koko satakaksikymmentäpäisen hääväen
kartanon pihalla,
kartanon pihalla,
joten sieltä voi tarkistaa muistihäiriössään keitä oli paikalla ;)
Häämatkalle suuntasimme
Pariisiin <3
Eilisen hääpäivämme vietimme lähes normaalioloissa.
Illalla mummo otti kuitenkin lapset (luonnollisesti vauvaa lukuunottamatta)
muutamaksi tunniksi hoitoon, joten haimme kiinalaisesta lempiruokiamme
ja herkuttelimme kaikessa rauhassa vauvan nukkuessa.
Tänään meillä kävi ensimmäiset vieraat katsomassa vauvaa.
Ystäväni perheineen poikkesi kotimatkallaan Helsingistä Lappeenrantaan.
Illalla kävimme koko perheen voimin aurinkokylvyssä futiskentän laidalla,
seuraamassa esikoisen matsia.
Niin ja tältä meillä näytetään tänään <3 <3 <3

Onnellista hääpäivää! Vuodet vierii nopsaan lasten kanssa.. Missä tuo futismatsi oli? Olin iltavuorossa töissä ja näin tuollasia punapaitoja kun kävivät kaupalla...
VastaaPoistaOnnea! Ihania kuvia!
VastaaPoistaMyöhästyneet onnittelut! <3 Olipa teillä ihana ilta kuitenkin, itsekin tykkään just sellasesta simppelistä. Ja olitte häämatkalla Pariisissa! Ihana paikka.
VastaaPoistaMukavaa kesäistä viikkoa ja vauvantuoksuisia hetkiä. Suloinen :)
Kiitoksia hääpäiväonnitteluista :)
VastaaPoistaHeli, peli oli Sarkolassa. Liippaako läheltäkään työpaikkaasi? Pelissä oli tosin myös pieniä pelaajia Korialta, joten jos he olivat he?