Kai sitä voisi jo sanoa, että
Joulutarina
kuuluu meidän perheen jouluperinteisiin,
kun se on katsottu jo neljänä peräkkäisenä jouluna - niin siis myös nyt.
Ensimmäisen kerran kävin katsomassa sen sisareni kanssa elokuvissa ensi-iltavuonna 2007..
Joka vuosi pidän elokuvasta yhtä paljon, koskettava ja kaunis.
Pipareista, kynttilöistä, takkatulesta, läheisistä ja suklaasta,
jouluruuasta, lumienkeleistä, joululahjoista ja kuusentuoksusta,
onnesta ja ilosta, glögistä ja joutenolosta.
Niistä oli meidän joulu tehty <3
Tapaninpäivä kääntyi juuri uuden vuorokauden puolelle - joulu on ohi.
Ja arvatkaapa kuka vanhenee parin päivän päästä ;)



Ihania joulutunnelmia on teillä ollut!
VastaaPoistaAhaa, synttärit siis luvassa, meinaatko juhlia miten? :)
Ihania kuvia... oikein välittyy teidän jouluinen tunnelma. Niin ja ONNEA jo nyt sillä mähän tunnetusti en muista mitään juhlapäiviä :)
VastaaPoistaIhanan harmoniselta kuulostaa teidän joulunne. Toista meillä :))
VastaaPoistaMinullakin vierähti Tapaninpäivä tämän päivän puolelle, kun pieni mies päätti valvottaa äitiä puoli yhteen :( Mikä lie painanut pikkuisen mieltä. Olen tottunut menemään nukkumaan viimeistään puoli kymmeneltä, joten otti hieman koville. Joko teidän pikkuinen nukkuu hyvin yönsä?
Ihanaa uutta viikkoa Terhi!!
Ihana joulutunnelma! Ja tuo joulutarina leffa on kyllä hyvä jota saa aina silmät kyynelistä kostuen katella. Mukavia loppuvuoden päiviä!
VastaaPoistaOnpa sinulla suloiset lapset ja vielä niin monta! Mahtanee sinulla riittää touhua, ihmettelen kuinka saat kaiken näyttämään noin harmoniselta?
VastaaPoistaSelvästi teillä onnistunut joulu takana! Ihania kuvakollaaseja sinulla.Mitens vauvelin joulu? Meillä viihtyi kovasti lattialla ja söi narua ja paperia. Meillä ei vielä osaa vierastaa, joten pukkia veteli parrasta muina miehinä.
VastaaPoistaIhanaa loppuvuotta!
Ihanan kotoisa ja lämmin tunnelma välittyy kuvista :)! Yhdessäolo ja joutenolo herkutteluineen; siitä on mun mielestä myös ne parhaat joulumuistot "tehty" :)!
VastaaPoistaLeppoisia ja mukavia välipäiviä ennen vuoden vaihtumista (iiks,jo nyt??)!
t.Minna :)
Johanna - en juhli kummemmin. Kahden vuoden päästä sitten ;)
VastaaPoistaMarja - kiitos!
Helena - meillä Aapo nukkuu ja ei nuku, yleensä ei nuku. Päivällä kyllä, yöllä ei - pyörii, hyörii ja nostelee jalkojaan. Nyt vielä huonommin kuin yleensä ja epäilen, että olisi hampaita tulossa.
Marita - onhan tässä touhua juu, ei pääse pitkästymään :D
Kaaponkammari - meillä vierastetaan jonkin verran. Yleensä silmälasipäisiä ihmisiä, onneksi ei sentään isäänsä, hih.
Nonnukka ja VillaKajava - kiitos!