torstaina, toukokuuta 24, 2012

Täydellistä etsimässä

Me ollaan käyty 
asuntoesittelyissä
yleisissä ja yksityisissä.
Yksi ihana talo jo ehkä kk sitten löytyi.
Miltei täydellinen, mutta pari muttaa.
Sähkölämmitys, autotallin/-katoksen puute
 ja sijainti näreessä täältä nykyisestä kodista katsoen.
Ei siis tehty tarjousta vaikka kovasti sitä harkittiin.

Eilen käytiin katsomassa kahta hyvin erityylistä taloa.
Toisessa erinomainen sijainti, tiloiltaan just eikä melkein passeli.
Seinissä käytetty rohkeita värejä,
mutta valkoisella maalilla saisi halutessaan piiloon.
Talo ei ulkoisesti miellytä oikeastaan ollenkaan.
Herrala-talo, yhdessä tasossa ja tiiltämitälie.

Toinen talo on taas ulkoisesti kuin unelma
(jotain kahden allaolevan välimaastosta), 
mutta sisätiloiltaan aavistuksen pieni (ei omaa huonetta kaikille)
 ja sijainniltaan tosi näreessä.

Hassua sinänsä, että ulkoisestihan mua viehättää eniten kaikki
1.5- ja 2-kerroksiset unelmat, mutta kuitenkin
muutoin haluaisin 1-tasoratkaisun.


(kuva täältä)

(kuva täältä) 
Miten tää on niin vaikeeta?

Tiedän, ettei unelmataloa olekaan 
eikä sitä välttämättä saa edes rakentamalla, 
ellei aio rakentaa useampaa kuin yhtä taloa
(siis näin olen kuullut useammaltakin rakentaneelta..).
Eikä me olla vielä edes etsitty kauaa, mutta silti..

Sanokaa mulle, että
hyvää kannattaa odottaa!!!

Matka pukkaa päälle.

Ihanaa lähteä kahdeksi viikoksi muualle vaikka ei taida 
Nizzassa
lämpötilat olla edes Suomen tasoa tällä hetkellä.
Sadetta ja pilvistä :(
Se hieman harmittaa, mutta onhan loma silti aina loma, lämmintä tai ei.

19 kommenttia:

  1. Voi teillä on ihana reissu edessä :) Ihan varmasti hyvää kannattaa odottaa ettei tule hätiköityä päätöksissä ja joskus kaduttua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tottahan tuo on, että pitäisi malttaa mielensä, ettei vaan tuu hätäpäissään tehtyä ihan vääriä päätöksiä. Mihinkäs tässä kiire valmiissa maailmassa :) Ihana reissu tiedossa, toivottavasti vaan säät olisi edes himpun verran lämpimät. Eikä jäätäisi minkään järistyksen alle, hui.

      Poista
  2. Hyvää kannattaa odottaa ;) Meidän kadulla näyttää olevan yksi talo myynnissä, rempattu uuden näköiseksi ulkoa ja sisälläkin tehty kaikenlaista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se taitaa olla. Ettei vaan tuu hutia :) Vinkkaa vähän missäpäin tuo talo siis on? Onko siis vanha talo? Me etsitään jotain 2000-luvulla rakennettua, mahdollisimman uutta :) Vanhassa kun asutaan nyt nääs.

      Poista
  3. Hei!

    Pidän kovasti blogistasi, mutta pelkkä "kuvat lainattu netistä" ei riitä lähdetiedoiksi. Periaatteessahan tuo ihan pienoinen rike, mutta kannattaisi silti panostaa tällaiseen seikkaan.

    - Hannele

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rike korjattu ja asiaan panostettu.

      Poista
    2. Ei hätää!

      Omasta blogistani on kerran kopioitu kuvia ja olihan se ärsyttävää. Myös sinulla on tuolla sivupalkissa pyyntö, ettei kuvia saa lainata ilman lupaa.

      Perhekuvat blogissa ja mainoskuvat yritysten sivuilla tuntuvat eri asialta, mutta tekijänoikeussäännöt ovat aika yksiselitteiset.

      Plus usein on hauska seurata kuvien linkkejä.

      Jatka samaan malliin ja onnea etsimiseen :). Asunnon etsiminen voi olla stressaavaa, mutta ainakin itse intoilin viime vuonna perheeni etsiessä asuntoa. Shoppailuahan sekin.. suuremmassa mittaluokassa vain :D.

      - Hannele

      Poista
  4. Pitäisköhän teidän tulla kurkkaamaan meidän taloa, vaikka julkisesti se tulee myyntiin vasta loppukesällä...

    t. Anne Mielakasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ihan luulin, että se teidän talo on jo myyty! Mä vasta tuossa pari viikkoa sitten hokasin kuka sä olet ja yhdeltä yhteiseltä tutulta yritin kysellä taloasiasta, mutta hän ei tiennyt. Periaatteessa tuo Mielakka on 'väärässä suunnassa', mutta jos yhtään oikein muistan sun entistä blogia ja taloa sisustuksineen, niin on kyllä mun tyylinen kovin :) Eli mielellämme voisimme tullakin katsomaan!

      Poista
    2. Meidän rakentaminen alkaa vasta keväällä 2013, siksi myymisen kanssa ei ole nyt niin kiirettä. Muutama välittäjä on käynyt ja taidetaan jo tietää, kuka tätä loppukesästä alkaa myymään. Jos tuntuu, että olisitte kiinnostuneita ja olisi sopiva aika, laita vaikka mulle viestiä sähköpostiin annelle@hotmail.fi, niin sovitaan tarkemmin :-)

      Poista
    3. Ok, pidän mielessä! Kiitos yhteystiedosta ja vinkistä :)

      Poista
  5. Näin uskon minäkin, hyvää kannatta odottaa :) Meillä paikkakunnan vaihdos miehen työn vuoksi edessä ja sama talojenkatselu käynnissä. Mutta halutaan olla erittäin varmoja asiasta joten rauhassa katsellaan ja harkitaan. Rakentaminen ei ole mmeidän kohdalla vaihtoehto, toki jokin avaimet käteen juttu ehkä. Tiedetään kyllä mitä halutaan mutta luultavasti siihen ei ole varaa. Vanha hyvässä kunnossa oleva talo isolla puutarhalla mulle kiitos :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu rakennuttaminenhan olisi helppoa ja vaivatonta, mutta kallista. Rakentajiksi meistä ei ole, kun ei itse osaa tehdä oikein mitään. Mutta kyllähän nämä täytyy tarkkaan miettiä, kun tässä ei kuitenkaan olla ihan uutta paitaa menossa ostamaan vaan 'hitusen' suuremmat hankinnat kyseessä.

      Poista
  6. malttaa malttaa.... kyllä se unelmien koti sieltä löytyy.. Ei kannata yhtään ottaa sellasta asuntoa, joka vähääkään mietityttä. Ja hei. Aina voi rakentaa :D Meidän projekti oli ainakin tosi helppo ja vaivaton..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, että kyllä sen tulevan kodin pitää olla just eikä melkein. Sitä kun ei voi myydä huutonetissä, jos ei enää viikon päästä miellytäkään :)

      Poista
  7. Asunnossa kolme tärkeintä asiaa on sijainti, sijainti ja sijainti. Älkää siis ostako mitään näreestä jollette ehdoin tahdoin halua näreeseen. Yks tasoisuus on pienten kanssa kiva, varhaisteinit toivois joskus voivansa työntää eri kerrokseen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä on moni mulle sanonut, että nyt lasten kanssa kiva, kun on yhdessä tasossa, mutta tulevina vuosina voisi olla kiva sysätä lapset yläkertaan omiin oloihinsa. Meillä nyt kaksitaso ja olen lopen kyllästynyt ravaamiseen ja lapsiportteihin.

      Poista
  8. Onpas multa taas mennyt päivityksiä ohi...
    En tiedä muistatko, kun blogin alkuaikoina kerroin haluavani Kannustalon 2-kerroksisen Auroran. Inhosin näitä 70 luvun keltaisia tiilitaloja (inhoan vieläkin), ja tässä sitä ollaan... ;)
    Edellisessä talossa on kolme kerrosta joita käytimme päivittäin ja vintti neljännessä kerroksessa, jossa kävin vähintään kerran viikossa. Nyt kaikki on yhdessä kerroksessa ja olen niiiiin tyytyväinen :) Tuo ruma tiili ulkokouressa on minun kohdallani pienin murhe -vaikka vinyylivuorausta mietitäänkin ;)

    Ja se mitä odottamiseen tulee, niin me ainakin olemme tienneet heti, kun olemme taloon astuneet, että TÄMÄ SE ON. Ensimmäistä taloa etsimme melkein vuoden, tämä uusi talo löytyi vahingossa. Ja kyllähän se niin on, että aina jotain pientä "en tykkää" löytyy. Pitää vain miettiä, mikä on sellainen asia, jonka yli ei pääse!
    Kyllä tekin sen omanne vielä löydätte!

    Ja oikein hyvää matkaa teille. Toivotaan että säät on suotuisat meille molemmille ;)

    VastaaPoista
  9. Tänne poikenneena ja lukijaksesi jääneenä.Toivottavasti oma koti löytyy:)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit! Olisin iloinen, jos jättäisit pienen tervehdyksen merkiksi käynnistäsi :)