Monacoon
ja yhtenä
Italian San Remoon.
Italiaan matka puolisentoista tuntia,
Monacoon vain puolisen tuntia jos sitäkään.
Lapset olivat ihmeissään, kun todettiin, että ollaan eri maassa,
- eihän pieni voi sitä käsittää, kun kaikki näyttää samalta
Monacolta odotin paljon.
Hienoahan siellä oli, eritoten autokanta aika hulppea :)
Monaco oli erityisen siisti ja mikä positiivista,
Monacon GP.
Katsomot olivat vielä paikoillaan
ja Circuit de Monacon varrella näkyi mainoksia ja turvajuttuja.
Itse en formuloita seuraa juuri lainkaan, mutta ajaessani rataa muistin
silti tunnelin ja pari mutkaa :)
Kahvit joimme Rue Prinsesse Carolinella :)
ja vaikka kahvila olikin ihan Monacon ytimessä,
ei siellä ollut sen kalliimpaa kuin muuallakaan.
Minusta Monaco on näkemisen arvoinen paikka,
mutta ainakaan itsellä ei jäänyt mitään,
miksi sinne olisi pakko päästä uudestaan.
Päivä oli pilvinen, joten kuvat harmillisesti ihan harmaita.
Pitkään mietimme,
Päivä oli pilvinen, joten kuvat harmillisesti ihan harmaita.
Pitkään mietimme,
ajammeko Italiaan vaiko emme.
tiemerkinnöissä ja kielessä, maisemat oli kutakuinkin samat.
Tiemaksu hoidettiin eri tavalla.
Ranskan puolella jokaisen tiemaksun kohdalla
heitetään isoon koteloon maksun verran kolikoita (tai maksetaan kortilla).
Italiassa moottoritielle tultaessa otetaan kortti, joka syötetään
Italiassa kuuluu mielestäni syödä pizzaa tai pastaa, joten minä ja lapset söimme
herrrrrkulliset pizzat, mies mereneläviä ja pastaa..
Vietimme päivän kuljeskellen, tutkien ja toki rannallakin kävimme.


Rannalla vanhempi naishenkilö seurasi jonkun
aikaa meitä ja lopulta totesi meidän kielen kuulostavan omituiselta
ja kyseli mistäpäin maailmaa olemme :)
Meiltä kysyttiin matkan aikana monesti samaa, ja luultiin,
että olemme ruotsalaisia tai saksalaisia.
Erikoisinta ehkä kuitenkin oli, että
kahteen otteeseen meiltä kysyttiin olemmeko Ålandista.
Ja siinä samalla sitten seliteltiin, että sieltä maasta Suomen läheltä..


Rannalla vanhempi naishenkilö seurasi jonkun
aikaa meitä ja lopulta totesi meidän kielen kuulostavan omituiselta
ja kyseli mistäpäin maailmaa olemme :)
Meiltä kysyttiin matkan aikana monesti samaa, ja luultiin,
että olemme ruotsalaisia tai saksalaisia.
Erikoisinta ehkä kuitenkin oli, että
kahteen otteeseen meiltä kysyttiin olemmeko Ålandista.
Ja siinä samalla sitten seliteltiin, että sieltä maasta Suomen läheltä..














Ei vitsit, teillä on tosiaan ollut ihan mahtava reissu! Ja teillä oli sentään NELJÄ viihdytettävää takapenkillä, iso peukku teille!
VastaaPoistaUpeita maisemia ja harva pääsee kehumaan ajaneensa formularadalla :-)
Samaa olen maailman tottunut kuulemaan, maailmalla ihmetellään tätä kieltä. Välillä on kieleksi veikattu venäjääkin, mutta tuo Åland oli kyllä erikoinen veto!
Åland oli kyllä huvittava :) Reissu oli kyllä onnistunut ja voisin lähteä hetimiten uudestaan, voi kunpa pääsiskin. Tiedätkö, meillä lapset istuivat hyvin tyytyväisinä autossa, välillä jotain napostelivat ja katselivat maisemia. No, johtunee siitä, että ajomatkat ei olleet pitkiä, tuo Italiaan meno oli pisin pätkä.
Poista:) mäkin muistan kuinka meiltä esim. Saksassa on arvuuteltu ollaanko ruotsalaisia vaiko venäläisiä...
VastaaPoistaKeski- ja etelä-Eurooppa on kyllä juuri tuon vuoksi niin kiva paikka - kaikki on lähellä! Matka vaikkapa Alpeilta Välimerelle ei ole kovinkaan pitkä.
Voi nyt iski kuume päästä autoilureissulle - täältä Rivieralle ja takaisin, kuten ollaan joskus ennen lapsia ajettukin :) Nyt se voisi sujua jo tyttöjenkin kanssa... kokeneita reissaajia kun ovat :D Hyvin muistuu mieleen nuo erilaisia tietullikäytännötkin - ne tosiaan vaihtelivat maasta ja miltei moottoritiestä toiseen...
Terkkuja töistä, taitaa tänäänkin mennä vähintään puolille öin... nimim. kolmen tunnin yöunilla viimekin yö
Meillähän mies suunnitteli ennen lentojen varaamista, että oltaiskin oltu pidempään ja lähdetty autolla matkaan. Silloin se meidän Tanskan autoloma meni niin hyvin, että huvittais kyllä kokeilla miten nyt menis. No, ens vuonna nuo on taas isompia. Vaikka toisaalta, mieluummin sitä lentää ja nauttii enemmän kaikesta paikan päällä kuin istuu päiviä autossa. Tai pitäis sit tosiaan olla vaan paljon pidempään. Äh, molemmissa puolensa. Autonvuokraus on anyway ihan huippujuttu, silleen näkee niiiiin paljon enemmän. Voi sua, koita jaksaa siellä työtaakan alla, tsemppiä!
PoistaVoi että mitä kuvia!
VastaaPoistaSiis matkakuume kyllä iskee näitä katsellessa :)
Kiitos :) Ja hitsi, mulla on itsellänikin jo taas matkakuume, tosin se on ihan pysyvää sorttia ja pahimmillaan aina matkan jälkeen, huoh.
PoistaMukavia muistoja nostatti itselläni pintaan. Olimme 2008 kesällä paossa yläkertalaajennusremppaamme muutaman viikon San Remossa, josta menimme päiväseltään Nizzaan ja Monacoon (käytiin muuten matkalla Ranskan puolella Fragonardin hajuvesitehtaassa).
VastaaPoistaAutolomat ovat tuosta asti kuuluneet meillä ohjelmaan ja ovat kyllä ehdottomia. Nyt perheenlisäyksen myötä on kiva lueskella, mitenlapsiperheeltä reissaus sujuu.
-Anki-
Kuulostaa kivalta :) Mekin meinattiin mennä hajuvesitehtaalle Grassessa, mutta ei sit jaksettu pitkästyttää lapsia ;) Me ollaan muutama vuosi sitten oltu sellaisella ihkaoikealla autolomalla. Siis sellaisella, että mentiin autolla Tanskaan, mukana kolme lasta. Hyvin meni kaikki. Että reissuun vaan! :)
PoistaOi että ja huokaus! Oli taatusti ihanaa!
VastaaPoistaNo oli <3
Poista