Nyt se alkoi, ÄITIYSLOMA :)
Oon tässä aamun tunteina miettinyt, että miten ihmeessä kulutin äitiysloman alun silloin, kun odotin esikoista. Silloinhan se oli ihan oikeasti LOMAA. Mulla oli ensin koko heinäkuu kesälomaa ja siihen perään alkoi äitiysloma, LA oli syyskuun alussa. Kävely mulla alkoi muuttua ankkamaiseksi jossain vaiheessa, kohtu painoi iskias(vai issias?)hermoa - että sikäli ei se ihan herkkua ollut.
Toista se on nyt, kun kolme lasta pyörii jaloissa. Lomailusta ei tietoakaan. Joskus haaveilen, että pääsisin yksikseni, siis ihan oikeasti yksikseni, vaikkapa ensin jonnekin shoppailemaan ja siihen päätteeksi viettämään rauhallisen illan ja hotelliin NUKKUMAAN :)
Jokatapauksessa tästä päivästä lähtien olen äitiyslomalla aina maaliskuun puoliväliin saakka. Äitiyslomalla, viimeistä kertaa elämässäni. Haikeaa ja ihanaa yhtäaikaa..
Ostin muuten itselleni äitiysloman alkajaislahjaksi Nominationin,
jottei mun tartte sen enempää asiaa vatvoa ;)
Ihana on ja korussa on kultaa niiiiiiiin vähän, ettei se häiritse ollenkaan.
jottei mun tartte sen enempää asiaa vatvoa ;)
Ihana on ja korussa on kultaa niiiiiiiin vähän, ettei se häiritse ollenkaan.
Ranteessa on nyt kaksi tämänhetkistä lempparikorua, joista toisesta suuri kiitos Hirsitalon Marjalle - ajatelkaa, että mun ihana ystävä ajattelee muakin tuolla shoppailukierroksillaan :)
Ai niin, tänään on kaiken lisäksi PERJANTAI!
Vielä eilen tänne Kaakkois-Suomeen luvattiin äitienpäiväksi kahtakymmentä astetta, mutta nyt Ilmatieteenlaitos näyttää pelkkää vettä seuraavat 3 päivää. Nyyh.
Kivaa viikonlopun aloitusta kaikille :)


Hyvää äitiysloman alkamista :)! Itselläni äitiysloma juuri loppui, ja aloitin hoitovapaan. Blogiasi on muuten mukava seurata!
VastaaPoistaKauniita koruja!
Hey, ei uskota noihin säätiedotuksiin ollenkaan, jookos?? :D Oon huomannut, ettei ne ikinä pidä paikkaas kuitenkaan..!
VastaaPoistaIhanat korut sulla ranteessa. Nyt mulle tuli hinku hankkia uus palanen omaan nominationiin. (Pitää itse hoidella nää jutut, kun ei mies kuitenkaan tajua, että se(kin) ois kiva äitienpäivä/synttärilahja ;) Tuo nahkainenkin olis kiva kesäksi.
Hassua, mä oon jotenkin kuvitellut, että ootte siskoksia Marjan kanssa! :D Mutta ilmeisen hyviä ystäviä siis, molempi parempi!
Jaajuu, ja vielä oikein kivaa äitiyslomaa :)
Mukavaa mammalomaa ja toivotaan aurinkoisia päiviä :) Ja jaksuja sinulle viimeisille viikoille ennen vauvan syntymää!
VastaaPoistaIhanaa äitiysloman alkua!
VastaaPoistaToivotaan kaunista säätä sunnuntaille ja toivon, että saat lepoa myös.
Teija - kyllä me välillä toisiamme systereiksi kutsutaankin. Ollaan niin samanlaisia, alusta alkaen sielunsisaria :) Meillä muuten sama juttu, aina pitää lahja-asiat vähintään vihjata, mieluiten käydä jopa itse mukana ostoksilla ;)
VastaaPoistaKiitos kaikille äitiyslomatoivotuksista!