Sunnuntaina käytiin koko perheen voimin lähimetsässä.
Oon tainnut ennenkin mainita, että
metsässä on vanha autonromu,
jota lapset aina tykkää käydä katsomassa.
Auto on joskus
todennäköisesti pudotettu kalliolta alas ja
siellä se on ollut vuosikymmeniä, puita kasvanut ympärille.
Merkiltään se autovanhus on kaiketi Saab, malliltaan 'kylpyamme' :)
Metsästä tarttui mukaani
kuusi.
Minimallinen.
Laitoin sen ruukkuun ja ruukun kankaiseen pussukkaan,
jonka muinoin tilasin H&Mlta.
Heh, vaikken ole missään määrin jouluihminen,
niin ehkä hieman tekisi mieli
laittaa kuusenoksaan pari pientä palloa roikkumaan :D
Mainittakoon tässä, että pieni sisäkuusi ei ollut oma ideani,
taisin poimia idean Pähkinäsydän-blogista.
Tämä päivä on ollut maailman pisin.
Mies on yönylireissussa, joten minä viisin lasten kanssa.
Huhhei, mitä hulinaa koko päivä siitäkin huolimatta,
että esikoinen on ollut kipeä ja kaksi keskimmäistä kävivät kerhossa
parituntisen verran.

Näyttää kyllä oikein kivalta tuo kuusi pussukassaan. Tulee väkisinkin joulu mieleen, no kohtahan se jo onkin. Mutta nautitaan ensin tästä ihanan leudosta syksystä ;)
VastaaPoistaEn ole minäkään jouluihminen, mutta on se kiva, kun se on ohi, niin voi jo alkaa odottamaan kevättä.
Jaksuja Terhi, varmasti on sinullakin ollut tosi rankka päivä ja varsinkin ilta.
Onpa ihana ja hauska idea! Mulla löytyisi tuo sama pussikin. Pitäisiköhän kopioida idea meille :)
VastaaPoistaMiten soma kuusi :) Täytyy varmaan hakea itsellekkin! ja tuo pussukka sopii tuohon tosi kivasti! Tsemppiä sinne hulinan keskelle:D
VastaaPoistaSöpö pikku kuusinen! Ja kiva idea laittaa se tuohon säkkiin.
VastaaPoistaJaksuja sinne arkeen :)
onpas suloinen kuusi! Itse myös kuusimetsälle halajan ja kuusia tuleekin laitettua niin sisälle kuin uloskin :) Mukavaa viikkoa!
VastaaPoistaKuusi näyttää tosi hyvältä! Nyt onkin jo marraskuu. Jaksuja sinulle sinne pienokaisten kanssa. Mä kärsin flunssaa kotona.
VastaaPoistaIhana toi kuusi :) Mulla oli myös viime vuonna tollanen minikuusi sisällä ja pitää kyllä tänäkin vuonna laittaa! Viimeistään pikkujouluna ;)
VastaaPoistaVoin uskoa, että teillä on ollut pitkä päivä! Tsemppiä tosi kovasti ja toivottavasti rauhaisaa iltaa!!!
Nice pictures! i like like like!
VastaaPoistai invite you to see my fashion blog, and tell me if you like it! i hope so!
if you like, follow me on MiriamStella's blog
i wait for you! kiss kiss
Miriamstella ( from Italy)
MiriamStella's blog
Ihana idea laittaa kuusi pussiin. Meillä ei vain taida löytyä sisältä paikkaa, että kuusi saisi olla rauhassa. Lasiterassi taitaisi olla ainut paikka ja saa nähdä uskaltaako edes joulukuusta tänä vuonna ottaa sisälle. Herra taapero on niin utelias ja niin nopea. ;)
VastaaPoistaHieno kuusi!
VastaaPoistaVoimia lasten kanssa! <3
Helena - jotenkin musta tuo pussukka sopii kuuseen kuin nenä päähän :) Onhan se elo välillä lasten kanssa rankkaa, mutta samalla niin ihanaakin. Huvittuneena luin sitä sun blogijuttua ;)
VastaaPoistaRilla - kopiointiin vaan. Hyvät ideat on tehty kierrätettäviksi :)
Anskuliini - juu kuusimetsälle, hushus :)
Teija - kuusi säkissä <3
Nonnukka - jokos kävit? Mä en muuten jostain syystä läheskään aina saa kommenttejani läpi sun blogiin, niin tyhmää :(
Tuire - kiitos ja pikaista paranemista!
Linda - päivät on kyllä pitkiä aina, jos iskä ei tuu illalla kotiin. Paitsi jos on jotain erityistä tekemistä kuten kyläilyä tms. Pikkukuuset on kivoja :)
Miriam Stella - thanks for your visit! I`ll come to see your blog some day :)
Riina - meillä tuo kuusi on keittiön tasolla. Ei nimittäin saisi meilläkään muualla olla rauhassa :) Siltikin aion uhmata ja ottaa kuusen tänäkin vuonna. Aina on ollut ja ihmeellisen rauhassa se on lopulta saanut olla, kun siellä piilee piikki pistävä ;)
Nina - kiitos <3