Jossain blogissa törmäsin ohimennen tällaiseen pohdintaan.
Piti kirjoittaa eskaria varten siitä, mitä perhe touhuilee yhdessä..
Aloin sitten itsekin pohtimaan tätä.
Vaikeaa.
Mitä me siis tehdään?
Ulkoillaan.
Leivotaan.
Askarrellaan.
Piirretään ja maalataan.
Käydään retkellä.
Leikitään.
Luetaan.
Geokätköillään.
Matkaillaan.
Lapset puuhaa paljon keskenään.
Pienin vaatii tietysti vielä kaiken huomion
eikä häntä voi jättää sisaruksien seuraan leikkimään yksikseen,
mutta kolme- ja neljävee viihtyy leikkiensä parissa
pitkiäkin aikoja yhdessä.
Esikoinen on nykyään paljon ystäviensä kanssa.
Ainakaan meillä me vanhemmat ei koko aikaa
touhuta jotain lasten kanssa.
Oon aina sanonut, että
'leikki on lasten työtä',
joten aikuisen ei tarvitse aina olla lapsen leikeissä mukana,
mutta joskus se on ihan kivaakin.
Legoleikit on mun mieleen ;)
Eikä kai sitä koko ajan tarvitse tehdä jotain,
eikö voi ihan vaan olla?
**
Kysely on muuten päättynyt.
Sen tuloksena blogissani kiinnostaa eniten
arki (71%), sisustus (50%) ja lapset (46%).
remontointi ja leivontajutut (21%), matkailu, asukuvat ja neulonta (13%),
joku muu (3%).
joku muu (3%).
Jatketaan samalla linjalla siis :)

Kiva postaus ja tuo on totta, leikki on lasten työtä. :) Meillä isommat leikkivät itsekseen ja paljon kavereiden kanssa. Pienin ei vielä niinkään osaa leikkiä, toki touhuilen taaperon kanssa palikoilla, kirjoilla, isoilla legoilla ja myös isommat lapset leikittävät taaperoa. :)
VastaaPoistaKiva postaus!
VastaaPoistaOlen taas kerran niiiin samaa mieltä sun kanssa! Ei tarvitse koko ajan leikkiä lapsen/ lasten kanssa. Kyllä lapsen/ lasten on hyvä osata touhuta myös itsekseen. Tietty pitää olla myös yhteisiä touhuja ja antaa aikaa myös lapselle (lapsen ehdoilla tekemistä, esim. että just askartelee yhdessä tms.) ja tietty juuri ihan pienten kanssa pitää olla enemmän, eihän voikaan odottaa, että pieni taapero keksisi itselleen touhua monta tuntia päivästä toiseen.
Meillä lapsen kanssa puuhastelut on hyvin samanmoisia kuin teilläkin :) Piirtelyä, lukemista, leikkejä, ulkoilua jne. Yritämme myös niin usein kuin mahdollista syödä kaikki yhdessä ja vaikken välillä itse söisi mitään, kun Peipponen syö, niin istun vaikka vain kahvikupposen kanssa pöydän ääreen, ettei tytön tarvitse syödä yksin.
Meillä Peipponen osaa onneksi tosi hyvin leikkiä yksinäänkin (tietty päivistä riippuen ;)) mutta päivittäin puuhastelemme juttuja yhdessäkin. Yhden lapsen kanssa on tietty vielä eri juttu kuin useamman...
Mukavaa arkiviikkoa teille, Terhi!
Riina - se on kiva, että isommat tykkää leikittää pientä! Meilläkin yrittävät jo kovasti ottaa pienintä leikkeihin, mutta sitten suuttuvat, kun toinen vaan rikkoo ja sotkee :D Pienimmän rakkain leikki on tällä hetkellä aukoa kaikki mahdolliset ovet ja laatikot, hakea kaapeista kattilat ja kapustat ja rummuttaa. Jei.
VastaaPoistaLiisa - <3 Mekin yritetään joka päivä vähintään sen yhden kerran, viikonloppuisin mieluusti kaikki ateriat, syödä yhdessä. Nyt kun lapsia on monta, oon päättänyt ottaa tavaksi antaa aikaa kullekin lapselle vuorollaan. Ne tarttee sitä ihan omaakin aikaa ja huomiota vanhempien kanssa ilman, että sisarukset häiritsee. Ihanaa viikkoa teille myös ja vilkutuksia Peipposelle :)
Ihan täysin ajatusmaailma on minullakin :)
VastaaPoistaEi lasten kanssa tarvitse leikkiä koko aikaa, vaan lapsen pitää osata olla yksikseenkin.
Eikä minulla aikakaan edes riittäisi siihen, että koko ajan pitäisi olla vieressä. Onhan kotona muutakin tekemistä, pyykkäystä siivoamista jne. Jos lapset haluaa osallistua äidinkin juttuihin, niin ilman muuta "mukaan otan".
Minäkin yritän saada kaikille lapsille sitä omaa aikaa. Aina se vaan ei ole helppoa... :(
Mia - juu, ei mullakaan. Siis riittäisi aika. Tai ehkä sitten, jos täällä olisi vaikka kodinhoitaja hoitamassa siivoukset, ruuanlaitot yms. Ei ole tosiaan helppoa järjestää aikaa vain yhdelle kerrallaan, mutta mahdollista edes silloin tällöin.
VastaaPoistaHei kiva postaus! :) Toisinaan itse koen huonoa omatuntoa kun on niin paljon kotona erinäisiä hommia (ja erityisesti tuo meidän pikkuruinen vauva), joten 2-vuotiaalle ei yksinkertaisesti jää aikaa niin paljoa, vaikka hän itsekin on vielä pieni! :( Kaikesta huolimatta hän on kuitenkin aika hyvin alkanut jo itsekseen leikkimään ja mielikuvitusta alkaa löytymään. Voi kun sitä itse osaisi relata enemmän, aikaa ei ole vuorokaudessa yhtään enempää ja näillä mennään! :P
VastaaPoista